Savua tulen kanssa.
Edellisessä bloggauksessa kerrottu lieden purku on yhä...No purettu on mutta ei kasattu. Talon lämmityksestä siis on huolehtinut tänä talvena pääosin takka. Takassa on vain ollut vedon kanssa pientä ongelmaa. Viime keväänä maalattu katto, tais siis laipio, on alkanut tummua ja vaatteet haiskahtaa kuin viikon sissileirin jälkeen. Hormistoa ihan itekseen yritettiin puhdistaa ja samalla työntää digikameraa erilaisiin hormin aukkoihin, selvittääksemme jos jokin pahempi tukos olisi. Mitään pahempaa ei löytynyt ja noet imuroitiin pois. Tietyllä tuulella takan savuista suurin osa tuntui tulevan sisälle. Joulukuun lopulla sitten rohkaisin mieleni ja korkeanpaikan harjoitusleirin (autotallin katto) jälkeen uskaltauduin lumilapion kanssa talon katolle. Tikkaat olivat siis jo lumen ja jään alla ja ne piti ensin puhdistaa. Viimen savupiipun saavutettuani aloin tutkimaan piipunhattua. Se oli tynnyri, josta lähes 2/3 leikattu pois ja kiinnitetty pultein piippuun. Käsitykseni piipunhatuista on ollut se että ne pitäisi olla jokapuolelta avoimia. Tämä malli ei ollut kuin päädyistä, yksi syy veto-ongelmiin taisi löytyä. Seuraavana päivänä sitten hiukan suunnitelmallisemmin kiipesin takaisin katolle, mukanani tarvittavia työkaluja. Irroittelin kahdeksan pulttia alas katsomatta ja kokeilin liikahtaisiko hattu. Ei mitään, tuntui että se on yhtä tiukassa kun ennenkin. Kömysin alas ja hankin lisää tarvikkeita, eli vasaran ja liinan. Tarkoituksena oli kietasta liina hatunympärille ja sitten kiskasta hattu alas. Sen teinkin, puoliksi, mutta kokeilimpas vielä vasaralla naputella hellästi hattua. No ja sehän irtosi! Jäässä olikin ollut perhana ja kun jääkiinitys irtosi matkasi hattu vauhdilla kohti maankamaraa.
Äkkiseltään tuntui ettei hatun poistosta ollut mitään apua, mutta jos takka oli kylmäksi päässyt niin veto oli parempi. Vielä kun eräänä päivänä paikallisessa huoltoaseman baarissa yhytin nuohoojat, jotka sitten käväisivät piipun vetämässä puhtaaksi, niin veto parani siinämäärin että pienemmät puut meinaa taas nousta hormiin.
Ulkotyötä piisaa!
Jos viimetalvena oli tuota taivaan valkoista lahjaa paljon niin ei tämäkään talvi huonoksi ole niiltäosin jäänyt. Vielä marraskuussa ja pitkälle joulukuussa haikailin välillä lunta. Kyllähän sitä oli, mutta ei vielä siinämäärin että perinteistä rossipohjan lumieristysta olisi saanut kunnolla aikaiseksi. Iltaisin viiman käydessä ulkona tuntui nurkat ja lattiat kylmiltä ja mielessä kävi kuinka vinhasti sähkömittari pyörii. Kävipä jopa niin että joulun aikoina kun pakkanen huiteli muutaman päivän -25 tietämillä katkesi hetkeksi kylmänveden tuleminen keittiöön ja alakerran vessaan. Jouluaaton yllätys oli kun aamulla ei vettä tullutkaan keittiön hanasta. Tiedossa oli että sitä oli joskus ennenkin tapahtunut. Aattona oli muutakin tekemistä kuin putkien sulattelua jotenka joulupäivänä vasta ehti siihen hommaan paneutua. Sitä ennen kyllä katkaisin tulevan veden kokonaan. Putkien sulattelu kävikin varsin helposti, vessassa oli puhallin lämmitin tohottanut yön yli ja hetken aikaa kuumaa vetta keittiön hanasta päästettyäni myös alkoi kylmävesi virrata. Joulun jälkeen alkoikin sitten sitä kaivattua eristelunta tulemaan...ja riittävästi!
Uudenvuoden tienoilla kävin tekemässä lumityöt tallin katolta ensimmäisen kerran ja pari viikkoa kului niin taas oli katolla sama määrä lunta ja ei kun uudestaan kolaamaan!
Toistaiseksi on vielä kolalla ja lapiolla pärjännyt, siitäkin huolimatta että suojakeleillä pihan puhdistamiseen parikin tuntia hurahtaa kivasti. Talven edetessä tietenkin lumikasat on suurentuneet ja ns. siirtoajoa tullut enemmän. Onneksi jo alkutalven lumilla tein suunnitelmaa että lumikasoja hajasijoitetaan ympäri tonttia. Huonompi puoli on vain se että jos kolmisen metriä lykkää kolaan lunta niin sen tyhjentämiseen pitää lykätä lumista kolaa parikymmentäkin metriä. Välilä olen,työn touhussa, huvittanut itseäni sanoittamalla uudelleen mielessäni lauluja. Suosikkini, mikä alkaa välillä jo soimaan päässä, on kertosäe Rautiais Timpan kappaleesta Kansalaispoliisi ja se menee suurin piirtein näin "Sitä lumen määrää tiedä ei kukaan, minkä mies taas joutuu lykkimää...". No enempää en siihen olekkaan keksinyt ja sekös ärsyttää! Toinen mieltäni piinannut veisu onkin ehkä tutumpi, joululauluna, ja se kuuluu päässäni suurinpiirtein seuraavana:" Lunta tulvillaan on Uutelan pihamaa. Ei lapiommekaan nyt enää talliin jää. Kolalla, kolalla käymme lykkimään ja lumi alla saappaiden kovaksi kasaantuu... On haalareissa lämmin kun hiki höyrystyy ja käsissäni hanskat nyt läpimärät on..Kolalla, Kolalla...jne..."
Tammikuun lopussa etelä-savon alueella oli laajoja sähkökatkoksia, ne piinasivat Uutelaakin. Tosin helpolla päästiin kun sähköt olivat korkintaan muutamia tunteja poissa kerrallaan. Mutta kun tuollaisia minuutista kymmeneen kestäviä katkoja oli tarpeeksi niin eipä paljoa tullut kuljettua ilman mini Maglitea taskussa. Kovinkaan hauskaa ei nimittäin ole yrittää pilkkopimeässä vessassa hamuta paperia seinästä tai yrittää kannella puita vajasta, muistellen että missäs se jäteöljy pönttö nyt olikaan siinä lattialla. Mielessä kävi myös vakaana ajatuksena UPS laitteen hankkiminen, nuo tietokoneet kun eivät tunnetusti tykkää sähköjen katkeiluista. Sähköongelmathan johtuivat puista, jotka lumikuormasta kaatuilivat linjoille. Myös Uutelan pihassa muutama leppä taipui latvastaan lähes maahan asti. Eipä tarvi keväällä miettiä että minkä puun kaatais pois.
Sisähommia(kin)
Talon sisäpuolella yläkerta on saanut lähes jo kaikki listat ja kalustusta on tullut lisää. Pienellä värkkäilyllä ja kaapelin jatkoilla sain myös yläkertaan TV antenninjohdon. Porrasaula/eteinen kompleksin valmituminen myös lähenee. Johan siitä keväällä lähti vanhat puolipanelit pois ja kesällä yläkerrasta tulevan viemäriputken kotelointi. Homma eteni niin että putki sai uuden koteloinnin kipislevystä ja ankaran pakkeloimisen jälkeen maalia ja maalaustapetti päällensä, kuten suurin osa eteisen seinistä muutoinkin. Pari seinää suosiolla pelkästään maalataan. Siis ne jossa ovi ulkoeteiseen ja aukko tupakeittiöön. Myös eteisenkatto..siis laipo täälläpäin, sai uutta maalia pintaansa. Seinien värit ovat vielä arvoitus, myös itsellekkin, mutta eiköhän noudata samaa vaaleaa/beigeä linjaa kuin tupakeittiökin. Onhan tarkoitus lattiakin päällystää samalla laminaatilla. Portaiden osalta suunitelma alkaa hahmottumaan...Nehän ovat varsin kuluneet ja sattuneista syistä hiukan epäsuhtaiset, eli alin porras on noin 1/4 matalampi mitä ylin, siis lattia on aikojen saatossa noussut.
Tähän loppuun nyt sitten tämä perinteinen data osio. Eli viimeksi olin viritellyt vanhan kännykän jakamaan EDGE yhteyden mokkulan SIM kortilla. Tammikuun lopussa sitten kävi niin että huomasin yhtäkkiä kännykässä olevan 3G merkin! Otavaan siis on viimenkin saatu Elisa/Saunalahden 3G verkko. Harmi vain se oli 900mhz verkko, jota vanha kännyni ei tukenut, mokkula kylläkin alkoi vilkkumaan iloista sinistä valoa.
Aikaisemmin, kesällä hankkimani Telewellin 3G reititin ei kuitenkaan suostunut toimimaan mokkulan kanssa, mutta tilalle sain A-linkin vastaavan vekottimen. Sillä vajaan viikon onkin päässyt surffailemaan...Tosin pätkien ja selvitys menossa mikä jumittaa kun modeemi pysyy kuitenkin linjoilla. Datan nopeus kasvoikin varsin mukavasti ensin kolminkertaiseksi ja sitten liittymän nopeutta nostaen yli megan yhteydeksi eli alkuperäiseen lähes kymmenkertaiseksi! Mitään FPS pelejä on kyllä turha pelailla kun SpeedTest.net mukaan pingit huitelee 500ms yläpuolella!
