Kolme viikkoa kaiteisiin!
Eli siis homma tuntui taas jumivan yhtä pahasti kuin Zetoori savikroopissa kun oli poika sotaväessä. Itsekseni sain kuin sainkin tehtyä kaiteita yläkertaan ja portaikkoon. Se useita tilanteen uudelleen arviointeja sekä mittauksia. Loppujen lopuksi sain tehtyä jonkilaisen kaide hässäkän. Keskimmäisen tolpan kiinnitys tosin tuntui hyvin heikolta, mutta kun se tukeutuu sekä seinässä olevaan että alkuperäiseen portaan tolppaan alkoi se pysymään paikoillaan heilumatta. Uskomattoman näpertelyn tuloksena sain tolpille "kruunut" kulmalistasta ja höylätystä laudasta (+ paljon pakkelia). Pakkelin päälle sitten maalia ja muutaman päivän kuluttua lisää...ja lisää...olis varmaan kannattanu laittaa kuivaa puuta! Jalkalistojen tekeminen otti koville, mitenkään ei sitten meinannu saada sopimaan kulmia. Kolmannet listat irroitettuani tajusin että leveässä listassa on sekä ylä- että alalreunassa porrastus, joka yläreunassa menee jiirisahan tuen yli. Homma alkoi sen verran paljon kyrsimään että yksi tolppa on vieläkin vailla listoja!
Talveen valmistautumista
Jos on sammakko-, käki-, ameeba- yms. professoreihin uskomista niin on tulossa vuosisadan, jos ei jopa vuosituhannen kovin ja kylmin talvi! Siihen pitää tietenkin varautua hyvin, eli talvivarastoja puiden osalta täytellä, eristää taloa ja huoltaa viimeinkin se liesi-leivinuuni. Eristäminen suoritettiin asettelemalla stryrox levyt takaisin kuistin alapohjan ympärille. Kuistin välikatto on vielä tarkistamatta, viime keväänähän siellä villat pääsi kastumaan. Tarkoitus olisi pöyhiä villat uuteen uskoon ja asennella tuulensuojalevyjä niiden päälle. Levyjä tulikin jo hommattua, mutta niitä ei vielä välikattoon asti ole saanut raahattua. Koko talon rossipohjan eristystä parannettiin vielä lumella. Joka tosin on tainnut sulaa jo tänään pois. Viikolla tuli jokin ohjelma ekotaloista ja siinä oli juttu Belgialaisesta olkitalosta. Tuli siitä idea että jos joltain naapurin maajussilta saisi olkipaaleja, siis niitä perinteisiä pieniä, joita voisi asetella kivijalan ympärille. Kevällä sitten polttelis ne iloisena roihuna oksien ja risujen kanssa...No täytyy vielä harkita!
Puuhuonetta tuli täyteltyä ihan omalta pihalta. Samalla pääsi tutustumaan Norfolk moottorisahaan, hyvin toimi 75e vekottimeksi. Tähän olisin laittanut linkin sahan sivuille, mutta sen verran harvinainen vekotin että edes google ei sitä löydä! Pihakuusten välillä olevasta katoksesta, naulaisten lankkujen alta, löytyi pitkää koivuhalkoa lähemmäs kaksi kuutiota. Viime kesänä kaadetut puut sensijaan, noh, saavat kuivua lisää. Talviaikaan siirtyminen tosin aamu-unisille tuotti vaikeuksia kun parhaaseen työntekoaikaan alkoi tulla pimeä. Siinä sitten työntekoa ja turvallisuutta edistämään sai Uutelan iso kuusi valoa oksalleen.
Nyt otetaan kivestä mittaa!
Talveen valmistautumiseen kuuluu siis olennaisena osana tulisijojen huolto. Hiukan suurempaa huoltoa on kaivannut Tulikiven liesi-leivinuuni kombinaatio, jossa keväällä kerran tulia pidin, mutta lähinnä se on joutoajallaan toiminut erilaisten tavaroiden säilytyspaikkana. Systeemissähän oli se vika että lähes kaikki kivet leivinuunin luukun oikealla puolle olivat pullistuneet. Sinänsä ei olisi vielä vaarallista, mutta kysymys heräsi että mitä siellä alla on. Velimies sitten aloitti homman purkamisen. Pintakivet vaikuttivat päällisin puolin ehjiltä, mutta kuumimmilla paikoilla olleet sisäkivet olivat halkeilleet ja rapautuneet pahasti. Lisäksi arinakiviä ei ilmeiseti oltu ikinä vaihdettu ja leivinuunin sisällä olikin melkoinen kivipalapeli.
Paikallisessa Tulikivi studiossa tuli käväistyä ja sieltä sai hankittua kivijauho ja vesilasia (juu-u...jos ette tienneet niin selainen aine on olemassa, kutsutaan myös nimellä Natriumsilikaatti ). Lupailivat myös että jos kiviä on rikki niin saavat hankittua uusia. Silloin ei vielä tiedetty että niitä tosiaan oli rikki. Hellan ja uunin väliset kivet kun olivat rapautuneet niin pahasti että näyttivät tiililtä! Tulikiven myyjä muisteli käyneensä jokunen vuosi sitten paikanpäällä katsomassa hellaa. Silloin oli antanut arvion että tulee edullisemmaksi hankkia uusi kun alkaa korjaamaan vanhaa! Muisteli myös että kyseessä on alueen vanhimpia Tulikiven helloja. Epäili pullistelun johtuneen ammattitaidottomasta asennuksesta, aikoinaan sai kuka tahansa asentaa Tulikiven takkoja ja helloja, ongelmana sitten oli kiviliiman ja tulenkestävän laastin yhteiskäyttö.
Purkuhomman edetessä irtonaisten kivien määrä sen kun lisääntyi. Hetken mielijohteesta pistin sitten mailia Tulikiven tehtaalle ja kyselin hellan rakennuspiirrustuksia ja ohjeita. Parin päivän kuluttua tulikin tarkentavia kysymyksiä mallista mailiini ja hetken kuluttua 11- sivuinen PDF tiedosto, ohjeet vuodelta 1988! Ihan perinteisellä koneella kirjoitetut ja paikoitellen käsin lisätty Ö/Ä pisteitä! Ohjeet helpottavat sekä kokoamista että varaosien hankintaa, vaikka myönnetään että on aika neitimäistä tutustua erillaisiin käyttöohjeisiin. Harmi vain että kivien numeroinnit ovat jo aikoja sitten kuluneet pois. Jos ennen kasausta mittaisi kivet ja tarroilla merkkaisi ne. Suurin kivi muuten painaa 75kg, nimeltään "holvi".
Sehän tässä tosin ihmetyttää että mitenkä kivi joka on muodostunut miljardeja vuosia sitten, äärettömässä paineessa ja kuumudessa (kts Vuolukiven synty), ei sitten kestä kun parikymmentä vuotta satunnaisesti palavia halkoja vieressään! Asiaa kyllä googlen kautta tutkiessani törmäsin siihen että aika monella oli vuolukiviset takat ja hellat rikkoutuneet sisältä jopa 15v käytössä! Uutelan takka on muurattu ilmeisemmin samoihin aikoihin kun hella on tehty ja siinä ei juurikaan ollut mitään vaurioita. Ajattelinkin ääneen että vanhan vuolukivitakan korjaaminen on paljon kovempi homma mitä tuon pienen hellan.
Suurin osa irtokivistä tuli raahattua autotaliin jossa alkoi niiden puhdistus. Tulikivi myyjän mukaan vanha laasti ja liima tulee poistaa, vaikka hiomalla. Kiviä sitten tulikin hiottua, ensin metallilastalla raaputtaen, välillä puukolla ja lopuksi 80-150 hiomapaperilla. Pölyt tuli puhalleltua paineilmalla, tosin lämpötilan laskettua pakkasen puolelle kompuran käynnistyminen teki tiukkaa, herkemmät sähkölaitteet, kuten pölynimuri tuppas siinä samalla sammumaan. Vasta puhdistuksen jälkeen tuli ilmi kuinka huonossa kunnossa osa kivistä oli. Pienet pintahalkeamat olivatkin todellisuudessa läpi koko kiven ja moneen suuntaan. Myös se ihmetytti että 60mm paksut isot kivet leivinuunin perällä halkeilivat 3-4 osaan! Kunhan tässä saa tehtyä inventaarion rikkinäisitä kivistä niin pitänee lähteä Tulikivi studioon selvittelemään että mihin hintaan saa tarvittavat varaosat.
Homma jatkuu...joskus taas.
Sen verran tässä vielä täytyy mainita että Uutelan datayhteyksiä tuli päiviteltyä. Mokkulaan meni hermot jo keväällä ja kesän aikaan tuli hommattua Telewellin 3G reititin, joka valitettavasti ei sitten toiminut kuin puolisen tuntia kerrallaan ja pari kertaa viikossa. Yhtenä iltana sitten bongasin jo aikaisemmin tutun ohjelman JoikuSpot. Kyseessä on kännykään asennettava ohjelma joka jakaa GPRS/3G data yhteyden kännyn WLANin, eli langattoman verkon kautta tietokoneille. Vaatimuksena on että känykässä on wlan ominaisuus ja esim. Symbian s60 käyttöjärjestelmä. Molemmat ominaisuudet sattuivat olemaan vanhassa Nokia E70 puhelimessa joka viime syksystä lähtien on ollut pois käytöstä, uudemman hankittuani. Reilun 10min hommalla softa oli asennettu puhelimeen, yhteys muodostettu ja netissä surffattiin. Vielä hetken värkkäiltyäni sain Vistan yhdistämään langattomaan verkkoon automaattisesti, Vistassa ei ole sallittu yhdistää ns. tietokoneiden väliseen verkkoon (ad-hog) automaattisesti, mutta tehtävien ajoitusta hyväksi käyttäen sekin onnistui. Kaiken lisäksi vanha läppärini yhdistyi alakerrasta langattomaan verkkoon, mikä ei Telewellin purkilla onnistunut!
Anteeksi taas kaikki kirjoitusvirheet ja kieliopilliset lipsahdukset. Tätä blogia kun on tullut taas yön hiljaisina hetkinä kirjoitettua, useamman tunnin aikana, vähän kerrallaan.
Niin ja jos jotakuta ihmetytti tuo alun, kuin Zetori savikroopissa juttu niin kerrottakoot...
Taloon oli 50- luvulla kesällä hankittu ensimmäinen traktori. Talven tullen naapuri sitten tuli kyselemään josko tukin ajoon olisi traktorista kun tavallista isompi savotta tulossa. Isäntä tuumi että mikäs siinä, voihan sitä tienestiin lähteä. Ongelmaksi vain tuli että traktoria ei mistään löytynyt. Päätettiin sitten soittaa pojalle, joka oli syksyllä sotaväkeen lähtenyt. Poika saatiinkin puhelimen päähän kun ensin oli upseereille selvitetty että nyt on tärkeää asiaa. Kysyttäessä Zetorista alkoi poika muistelemaan:
- Taitaa se sielä savikroopin pohojalla olla vieläki, misä se ajethin kiinni syksyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti